Koulujen loma-aikoina järjestettävillä päiväleireillämme lapset pääsevät tutustumaan tilan alpakoihin, vuohiin ja muihin asukkeihin sekä opettelemaan eläinten ruokkimista ja hoitoa. Eläinten kanssa toimitaan aina turvallisesti aikuisen ohjaamana. Harjoittelemme leireillä tekemisen lomassa myös hyödyllisiä taitoja kuten ryhmässä olemista ja yhdessä tekemistä hyvässä hengessä. Saatamme pohtia myös eläinten tapoja kertoa tunteita ja tarpeita toisilleen ja ihmisille sekä tunnistamme yhdessä tapoja lähestyä eläimiä oikein. Leireillä puuhastellaan yhdessä muutakin hauskaa, kuten leikitään, maalataan ja puhalletaan esimerkiksi jättisaippuakuplia ja tehdään seikkailuretkiä lähimetsään.
Merikeinun arvoja ovat yksilöllisyys, kunnioitus ja turvallisuus. Toimimme leireilläkin ideologiamme mukaisesti ja lapset otetaan aina yksilöinä vastaan. Olemme saaneet kiittävää palautetta toimintatavoistamme, joissa ketään ei pakoteta mihinkään vaan ohjaamme lapset lempeästi kokeilemaan erilaisia ja uusia asioita yhdessä.
Leirien ohjaajana toimii alpakkatilan emäntä Sari, jolla on lasten toimintaterapeuttina vankka kokemus lasten kanssa toimimisesta. Sari on ohjannut lasten toimintaterapiaryhmiä vuodesta 2003 alkaen ja takataskusta löytyykin kaikenlaisia työkaluja ja vinkkejä monipuoliseen lasten kanssa toimimiseen.
Nuorilla tarkoitetaan tässä tapauksessa yli 12-vuotiaita tyttöjä ja poikia, jotka pitävät eläimistä. Teematuntien aikana nuoret oppivat eläinten toimintatapoja sekä hoitamista, tutustuvat eläinten kotiympäristöön ja toisiin nuoriin. Tuntien aikana opitaan eläimistä ja toisistamme pikku hiljaa. Ansaitaan eläinten luottamus ja otetaan aikuiselta ohjausta vastaan jännittävissä tilanteissa.
Syksyn teematunnit varattavissa syyskuussa!
Käynnin hinta on 20€/kerta. 6 kerran paketti 100€
Osallistua voi niille käynneille mille pääsee tai paikan voi varata kaikille käynneille suoraan.
Aikuisille järjestetään hyvinvointiin liittyviä päivän irtiottoja arjesta. Päivän aikana voi pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan arjen kiireiden keskeltä ja ottaa omaa aikaa eläinten parissa. Maaseudun tunnelma ja rauha sekä eläinten läsnäolo luovat tähän täydelliset puitteet. Joillekin irtiotto arjesta on sitä, että pääsee tekemään oikeita töitä eläinten parissa, toisille taas enemmän viivyskelyä itsensä äärellä ja rentoutumista kaikesta tekemisestä. Alpakkatilan päivien aikana kaikki tavat ovat sallittuja.
Päivän sisältö on löyhästi ohjelmoitu ja siihen ei sisälly liikaa suorittamista. Päivän aikana ollaan paljon ulkona eläinten parissa ja touhutaan tilan puuhia yhdessä unohtamatta rentoutumista. Tilalla puuhasteluissa on eläinten ruokkimista, karsinoiden siivoamista ja eläinten sosiaalistamista eli ihmisiin totuttelua. Alpakoiden kanssa voidaan sopivalla säällä käydä pienellä vaelluslenkillä ja riippukeinuissa tai sisätilassa rauhoittuen päästään kuuntelemaan äänimaljoja ja rentoutumaan. Riippukeinuihin voi päivän aikana aina vetäytyä huilaamaan, jos sitä kaipaa ja sää sen sallii.
Aikuisten päivään mahtuu hyvin mukaan 6 henkilöä/päivä. Irti Arjesta -päivät toteutuvat vuonna 2023 syyskuussa.
Lasten leireille ovat tervetulleita 7-13 vuotiaat lapset. Mukaan mahtuu 6-10 lasta/leiri. Leirejä järjestetään koulujen loma-aikoina, syksyllä, talvella ja kesällä. Toiminta-aika leireillä on päivisin klo:9-16 välillä. Ilmoitamme tulevien leirien tarkat ajankohdat täällä nettisivuillamme sekä sosiaalisen median kanavissa.
Kesän 2023 leiriviikot:
vk 24 ke. 14.6 – pe. 16.6 klo: 9.30-15, 7-12-vuotiaille
vk 27 ma.3.7 – ke. 5.7 klo: 9.30-15, 7-12-vuotiaille
vk 31 ke. 2.8 -pe.4.8 klo:9.30-15, nuorille 12-vuotiaasta ylöspäin
Hinta: kesän leirillä 220 €, sisaralennus – 15% = 187€ seuraavista sisaruksista
Leirin hintaan sisältyy lounas ja välipala päivittäin, tapaturmavakuutus sekä kaikki leirin toiminnoissa tarvittavat materiaalit sekä viimeisenä päivänä leirin päätöskahvit vanhemmille.
Suunnitellut eläintilan päivät 2023 aikuisille osallistujille. Päivät toteutuvat, jos saadaan minimissään 4 osallistujaa mukaan. Jokaiseen päivään voi osallistua erikseen ja jos haluaa tulla mukaan sekä lauantaille että sunnuntaille, voi molempiin ilmoittautua erikseen.
Lauantai 9.9 klo: 10-16
Sunnuntai 10.9 klo: 10-16
Ilmoittautumiset: vellon ajanvarauksen kautta, muut tiedustelut info@merikeinu.fi
Viimeinen ilmoittautumispäivä viikkoa ennen toteutusta la.19.8.
Hinta: 60€ /päivä
Leirin hinta sisältää lounaan ja välipalan päivittäin, tapaturmavakuutuksen sekä kaikki leirin toiminnoissa tarvittavat materiaalit.
Leirillä ollaan paljon ulkona. Pukeutuminen sään mukaisesti ja vaatteisiin, jotka saavat likaantua.
© 2023 Merikeinu